Haima
Haima sijaitsee etuvatsaontelossa. Haima on bumerangin muotoinen elin, joka koostuu oikeasta ja vasemmasta lohkosta sekä keskiosasta. Oikea lohko sijaitsee lähellä laskevaa duodenumia eli ohutsuolen alkuosaa ja tämä osa tuottaa suurimman osan ruoansulatusentsyymeistä. Vasen lohko sijaitsee mahalaukun ja paksusuolen välissä ja erittää erityisesti sokeritasapainoon vaikuttavia enstyymejä.
Haimalla on useita tärkeitä tehtäviä elimistössä. Haima jaetaan kahteen osaan: ekso-ja endokriiniseen osaan. Endokriinen osa tuottaa mm. insuliinia ns.Langerhansin saarekkeista. Insuliini siirtää ravinnosta saadun glukoosin eli sokerin elimistön, kuten lihasten ja aivojen käyttöön. Eksokriininen osa tuottaa pääasiassa ruoansulatukseen osallistuvia entsyymejä kuten lipaasia (fosfolipaasi A).
Monet mekanismit suojaavat normaalisti haimaa autodigestiolta. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät ruoansulatusentsyymit pääse tuhoamaan haimakudosta, vaan aloittavat toimintansa vasta päästyään ohutsuoleen.
Haimatulehdus
Haimatulehduksen varsinainen syy pysyy usein arvoituksena. Kuitenkin on olemassa ns.laukaisevia tekijöistä, joiden on todettu/ oletettu olevan syy-yhteydessä haimatulehduksen syntyyn.
Näitä ovat mm.
- matalan valkuaisen ja korkean rasvapitoisuuden ravinto
- lihavuus
- tietyt lääkeaineet (epäiltyjen listalla ovat mm. azatiopriimi, estrogeenit, tetrasykliinit, furosemidi, kaliumbromidi, sulfonamidit jne.)
- suoliston sisällön takaisinvirtaus (duodenal fluid reflux): esim.oksentaminen tai epänormaali suoliston motiliteetti
- haimaan kohdistuva trauma tai hapen puutos (shokki, vakava anemia, matala verenpaine)
- infektiiviset tekijät (koiralla babesioosi)
Haimatulehdus voi olla joko akuutti tai krooninen. Akuuttia ja kroonista haimatulehdusta ei voida täysin erottaa pelkästään kliinisesti oireiden perusteella; kuitenkin usein akuutti haimatulehdus on voimakasoireisempi ja krooninen lieväoireisempi. Akuutin haimatulehduksen aiheuttamat muutokset haimassa ovat palautuvia, jos tulehduksen syy poistetaan. Kroonisessa haimatulehduksessa haiman rakenteessa on tapahtunut jo peruuttamattomia muutoksia kuten normaalin kudoksen korvautumista sidekudoksella (fibroosia) ja normaalin kudoksen surkastumista (atrofiaa). Molemmat tulehdusmuodot (akuutti ja krooninen) voivat taudinkuvaltaan olla lieviä tai vakavia, jopa kuolemaan johtavia.
Oireet haimatulehduksessa
Oireet vaihtelevat suuresti, riippuen taudin vakavuus asteesta. Lievät tapaukset voivat olla jopa oireettomia. Vakavimmissa tapauksissa voi esiintyä syömättömyyttä, oksentelua, heikkoutta, vatsakipua, kuivumista ja ripulia.
Haimatulehduksen voi saada minkä ikäinen tai rotuinen koira tahansa sukupuoleen katsomatta. Kuitenkin esiintyvyys on suurempaa keski-ikäisillä ja vanhemmilla koirilla. Myös ylipainoiset koirat ovat riskiryhmässä. Uroksilla ja steriloiduilla nartuilla esiintyy useammin vakavampaa haimatulehduksen muotoa.
Haimatulehduksen diagnosointi
Verikoe:
Haimatulehduspotilailla nähdään verenkuvassa usein kokonaistulehdussolujen lisääntyminen (leukosytoosi) ja ns. vasemmalle siirtyminen (tulehdussolujen nuoruusmuotojen lisääntyminen). Kuivuminen voi aiheuttaa hematokriitin (hkr) nousua, mutta myös anemiaa saattaa esiintyä joillain potilailla. Azotemiaa eli urean nousua veressä esiintyy usein liittyen kuivumiseen. Myös kreatiniini saattaa olla koholla. Maksaentsyymit ovat usein koholla johtuen maksan kärsimästä iskemiasta eli hapenpuutteesta ja/tai haiman tuottamien myrkyllisten ainesosien aiheuttaman kuormituksen vuoksi. Bilirubiinia saattaa esiintyä veressä normaalia enemmän. Myös verensokeri on usein koholla. Jotkut koirat saattavat jäädä diabeetikoiksi haimatulehduksen jälkeen. Hypokalsemiaa eli kalsiumin laskua esiintyy haimatulehduspotilailla, joka voi joillain aiheuttaa lievää jäykkyyttä lihaksissa. Hyperlipemiaa veressä esiintyy yleisesti, vaikkei potilas olisi juuri syönytkään.
Haimaentsyymit amylaasi ja lipaasi ovat usein koholla, mutta nämä ovat hyvin epäspesifisiä arvoja: mm. lipaasi saattaa olla koholla myös maha-suolistokanavan tulehduksissa. Lipaasia erittyy haiman lisäksi myös ohutsuolen alkuosasta.
cPLI (canine pancreatic spesific lipase) on verestä mitattava arvo, joka mittaa haimasta erittyvää lipaasia. cPLI on sensitiivisin, joskaan ei sekään erehtymätön, testi haimatulehduksessa. 81,8%:lla akuutista haimatulehduksesta kärsivällä koiralla on tutkimusten mukaan cPLI koholla.
Röntgen- ja ultraäänitutkimus:
Röntgenkuvassa vatsaontelon etuosassa, selällään otetussa kuvassa oikealla, nähdään tyypillisesti lisääntynyt röntgentiiviys ja yksityiskohtien katoaminen, kaasuntäyteinen ja epänormaalissa kohtaa sijaitseva ohutsuolen alkuosa. Aina näitä muutoksia ei ole haimatulehduksesta huolimatta.
Vatsaontelon ultraääni on hyvin spesifinen ja diagnostinen tutkimusmenetelmä koiralla. Tutkimus vaatii kuitenkin tarpeeksi korkeatasoisen ultraäänilaitteen ja kokeneen ultraajan. Ultrassa nähdään paikallista voimakaskaikuisuutta varsinkin kroonistuneessa muodossa lisääntyneen sidekudoksen vuoksi. Vähentynyt kaikuisuus taas kertoo haiman alueen kuolioista. Usein nähdään myös haiman ympärillä lisääntynyttä kaikuisuutta paikallisen peritoniitin (vatsakalvon tulehdus) vuoksi.
Koepala haimasta:
Parhaana diagnostisena menetelmänä pidetään koepalan/-palojen ottoa haimasta. Menetelmää vaikeuttaa kuitenkin mm. anestesiakomplikaatioiden riskit taudin akuutissa vaiheessa ja tulehduksen esiintyminen ”läikittäin”. Koepalat voidaan ottaa joko perinteisesti laparotomialla eli avaamalla vatsa tai laparoskopialla eli tähystyksessä vatsan peitteiden läpi.
Hoito
Hoidon kulmakivenä ovat neste- ja elektrolyyttitasapainosta huolehtiminen nesteytyksellä. Lisäksi kivun lievitys on tärkeää, vaikkei selviä merkkejä kivusta olisikaan. Kivunlievityksessä suositaan opioidikipulääkkeitä, koska tulehduskipulääkkeet saattavat aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia kuivuneella, vakavasti sairaalla potilaalla.
Haiman annetaan ”levätä” pitämällä potilas paastolla, kunnes pahoinvointi on loppunut. Edes vettä ei anneta suun kautta, vaan neste saadaan tiputuksella.
Ennen koiria suositeltiin paastotettavan pitkiäkin aikoja, mutta nykyisen tietämyksen mukaan pitkä paasto saattaa aiheuttaa suolinukan vaurioitumista, ja siksi suolta olisikin ”ruokittava” heti, kun se haiman kannalta on turvallista. Joskus voidaan myös väliaikaisesti ohjata ruoka kulkemaan ruokintaletkua pitkin haiman ohitse (jejunal tube). Kun vesi pysyy sisällä, ruokaa aletaan antamaan pienissä erissä. Ruoan tulee olla vähärasvaista ja vähän valkuaista sisältävää, mutta hiilihydraattipitoista (riisi, pasta, peruna tai valmiita intestinal-lääkeruokia).
Jos jotain lääkettä epäillään taudin laukaisijaksi, on lääkitys lopettava tai korvattava toisella.
Lievät tapaukset voivat olla myös itsestään rajoittuvia, kun taas vakavammat tarvitsevat sairaalatasoista tehohoitoa.
Jos toipumisvaiheessa esiintyy vatsakipuja, voidaan kokeilla haimaentsyymien lisäämistä ruokaan.
Ennuste
Haimatulehdus on vaikeasti ennustettava sairaus, joka vaihtelee vakavuudeltaan. Vakavat muodot, joissa myös muut elimet ovat sairastuneet (DIC, SIRS, ARDS), ovat huono ennusteisia. Toisaalta jotkut yksilöt voivat selvitä oikealla, tarpeeksi aikaisin aloitetulla intensiivihoidolla ja parantua täysin. Suurin osa komplisoitumattomista tapauksista paranee ja voivat hyvin, jos vain rasvaista ruokaa/ makupaloja pystytään jatkossa välttämään.