Vanhenevan koiran ja kissan terveydenhoito

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

KATSO, MINKÄ IKÄINEN LEMMIKKISI ON IHMISTEN IÄSSÄ!

Vanhenevan koiran ja kissan terveydenhoito

Eläinlääkäri Aino Palola, Eläinlääkärikeskus SoVet Oy

Ikääntyvän lemmikin hoito edellyttää omistajalta paljon huomiokykyä ja herkkyyttä reagoida lemmikissä esiintyviin muutoksiin, koska vanhenevan lemmikin kuntoutuminen kestää pidempään ja on hitaampaa kuin nuoremmilla eläimillä. Omistaja tuntee lemmikkinsä parhaiten ja on paras tarkkailija havainnoimaan lemmikissä tapahtuvia varhaisia muutoksia. Yhdessä eläinlääkärin antaman hoidon kanssa voidaan lemmikin viimeisiin elinvuosiin ja niiden elämänlaatuun vaikuttaa monin eri tavoin.

On tärkeää tietää, millaisiin asioihin lemmikin käyttäytymisessä tulee kiinnittää erityistä huomiota ja mitkä sairaudet ovat yleisimpiä vanhenevan koiran tai kissan vaivoja. Iäkäs lemmikki tulisi käyttää eläinlääkärissä huolellisessa terveystarkastuksessa vuosittain esimerkiksi rokotusten yhteydessä, ja samalla kannattaa tarkistaa perusveriarvoja mm. sisäelinten toiminnan varmistamiseksi.

Kissan vanhuus alkaa noin 10-15 vuoden ikäisenä ja koiran vanhuus koosta riippuen noin 6-8 vuoden iässä. Pienet koirat elävät usein pidempään kuin suuret koirat.

Ikääntyminen on luonnollinen tapahtumaa, jossa tapahtuu muutoksia esimerkiksi näkö-, kuulo- ja hajuaistissa, hormonitoiminnassa, energia-aineenvaihdunnassa ja sisäelimissä. Eläin on myös alttiimpi saamaan infektiotauteja vastustuskyvyn huonontuessa.

Ikääntyvä lemmikki tarvitsee paljon rakkautta, yksilöllistä hoitoa, stressitöntä elinympäristöä ja aikaa. Ikääntymisen muutoksia ei voi estää, mutta sairauksien etenemistä voi viivyttää, jos diagnoosiin päästään aikaisessa vaiheessa ja hoito päästään aloittamaan ajoissa.

Ravinto ja suun hoito

Vanhenevan lemmikin kaloritarve pienenee ja tätä kautta välttämättömien, hyvälaatuisten proteiinien ja rasvahappojen saanti korostuu. Iäkkäälle lemmikille tulisi antaa monipuolista, hyvänlaatuista ruokaa. Aktiivisuuden väheneminen ja aineenvaihdunnan hidastuminen altistaa ylipainolle. Ylipaino altistaa erittäin monille sairauksille, rasittaa sydäntä ja pahentaa selvästi esimerkiksi nivelrikon oireita, joten ihannepainossa pysyminen on hyvin tärkeää. Iäkkään lemmikin laihduttamisen tulisi tapahtua kuitenkin hallitusti, mielellään eläinlääkärin suositteleman laihdutusruokavalion avulla.
Ruokahalun huononeminen ja laihtuminen on usein merkki kroonisesta, vakavasta sairaudesta. Jos lemmikki ei enää viihdy normaalisti ruokakupillaan tai laihtuu hyvästä ruokahalusta huolimatta, se tulisi aina tutkia eläinlääkärillä.

Lemmikin suun hoito on varmasti yksi yleisimpiä asioita, jotka jäävät liian vähälle huomiolle. Plakin ja hammaskiven kertyminen altistavat suussa tulehduksille sekä tuhoaa hampaan tukikudosta ja altistaa hampaiden putoamiselle. Huonossa kunnossa oleva suu altistaa mm. sydänlihastulehduksille ja levittää verenkiertoon valtavasti bakteereita. Lisäksi syöminen voi muuttua kivuliaaksi ja eläimen ruokahalu voi huonontua kivusta johtuen. Suun hyvinvoinnin kulmakivenä on kotihoito ja paras keino on hampaiden harjaus. Eläinlääkärillä tapahtuva hammashoito tulee tehdä säännöllisesti aina tarpeen mukaan. Hampaiden kunto tarkastetaan ja hoitotarve arvioidaan jokaisen eläinlääkärikäynnin yhteydessä.

Jäykkyys ja liikkumishaluttomuus

Vanhenevan lemmikin liikkuminen muuttuu rauhallisemmaksi ja iloloikat ja riehuminen vähentyy. Näiden normaalien muutosten lisäksi hyvin usein lemmikin vaivana on nivelrikko, joka on sekä koirilla että kissoilla hyvin yleinen sairaus. Uusimpien tutkimusten mukaan jopa 80% yli 12-vuotiaista kissoista on nivelrikkomuutoksia. Nivelrikon oireita on vähentynyt aktiivisuus, haluttomuus mennä portaita ja hyppiä, lemmikki nousee kankeasti ylös tai menee makuulle jne. Kissat saattavat suunnitella hyppäämistä ja hypätä normaalia matalammalle tasoille, samoin ne voivat vähentää itsensä pesemistä ja niillä voi olla vaikeuksia hiekkalaatikolla (mm. vaikeutunut ulostaminen). Ontuminen tulee vasta näiden oireiden jälkeen, koirilla ontumista nähdään useammin ja herkemmin. Nivelrikko on erittäin yleinen kivun aiheuttaja vanhenevalla lemmikillä. Nivelrikon oireita voidaan helpottaa monella tavalla, siksi on tärkeää keskustella em. oireista eläinlääkärin kanssa ja siten parantaa lemmikin elämänlaatua.

Sisäelinten muutokset, hormonaaliset muutokset ja kasvaimet

Vanha koira ja kissa on alttiimpi kroonisille sisäelinsairauksille, kuten munuaisten tai maksan vajaatoiminnalle. Tyypillisiä oireita on lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, oksentelu, väsymys ja apaattisuus, huono ruokahalu ja laihtuminen, kiilloton turkki ja haluttomuus hoitaa itseään, muutokset ulostamisessa jne. Munuaisten ja maksan vajaatoiminta ovat kroonisia, parantumattomia sairauksia, mutta tukihoidolla niiden oireita voidaan selvästi helpottaa ja usein selvästi lisätä lemmikin hyvänlaatuista elinikää. Tukihoito hidastaa sairauksien etenemistä ja sillä voidaan sisäelinten jäljelläolevaa toimintaa ylläpitää mahdollisimman elimiä säästävällä tavalla.

Esimerkiksi nämä kuvatut sisäelinten muutokset johtavat myös hormonitoiminnan muutoksiin ja lisäävät herkkyyttä sairastua esimerkiksi sokeritautiin tai kilpirauhassairauksiin. Näitä sairauksia voidaan oikealla lääkityksillä sekä säännöllisellä kontrolloinnilla hoitaa jopa useiden vuosien ajan varsin hyvin.

Näissä kaikissa sairauksissa veri- ja virtsanäytteiden tutkiminen on keskeisessä asemassa, joten verikokeita kannattaa iäkkäältä lemmikiltä tutkia säännöllisesti.

Sydänsairaudet ovat myös yleisiä vanhenevan lemmikin sairauksia. Niiden oireet ovat usein vaikeita havaita, koska ne sekoittuvat ”normaaliin vanhenemiseen” liittyviin oireisiin. Tyypillisiä oireita on väsymys lenkeillä ja hengästyminen normaalia helpommin, rauhattomat yöt, ruokahaluttomuus sekä yskiminen ja vakavissa tapauksissa hengitysvaikeudet. Sydänsairaudet tunnistetaan eläinlääkärillä sydäntä kuuntelemalla ja tarpeen mukaan tarkemmalla tutkimuksella joko sydänultrassa tai röntgenillä. Myös sydänsairauksia voidaan yleensä hoitaa varsin tehokkaasti oikealla lääkityksellä. Sydänsairauksia esiintyy usein myös yhdessä muiden vanhenevan lemmikin sairauksien kanssa, kuten kilpirauhasen liikatoiminnan tai munuaisten vajaatoiminnan kanssa.

Kasvaimet ovat yksi yleisimmistä vanhenevan lemmikin vakavista sairauksista. Kasvaimia voi olla joko iholla tai missä tahansa elimistössä, ja pahanlaatuiset kasvaimet leviävät helposti elimistön eri osiin. Tutki lemmikkisi ihoa säännöllisesti ja tutkituta eläinlääkärillä iholle ilmestyneet patit. Kasvainsairauksien oireet voivat olla monenlaisia riippuen kasvaimen sijainnista ja esimerkiksi siitä, mitä elimiä se painaa. Yleisimmät oireet ovat kuitenkin huono ruokahalu ja laihtuminen, anemia, väsymys ja heikkous, oksentelu, imusolmukkeiden suurentuminen ja mahahaavat. Kasvainsairaudet eivät useinkaan selviä verikokeessa, kasvainepäilyissä käytetään apuna huolellista tunnustelua, ultraääntä ja röntgeniä.

Vanhenevan lemmikin terveystarkastus

Ikääntyvälle lemmikille tulisi tehdä terveystarkastus vuosittain esimerkiksi rokotusten yhteydessä, toki tarvittaessa useamminkin jos oireita esiintyy. Terveystarkastuksessa eläinlääkäri tutkii ja tunnustelee lemmikin päästä hännänpäähän, tarkistaen korvat, silmät, suun kunnon, imusolmukkeet, vatsan alueen, peräpään siisteyden, uroksilla eturauhasen ja ruumiinlämmön. Lisäksi eläinlääkäri kuuntelee koiran keuhkot ja sydämen. Lisäksi ikääntyvällä lemmikillä tulisi tutkia perusveriarvot 1-2 vuoden välein, vaikkei oireita olisi. Näin päästään selville kyseisen eläimen normaaliarvoista, ja arvojen muutosta voidaan seurata ja siihen reagoida nopeasti. Näin moniin sairauksiin päästään kiinni jo ennen vakavien oireiden esiintymistä.

Verikokeiden lisäksi voidaan tarvittaessa tutkia virtsanäytteitä infektioiden varalta ja munuaisten toimintakyvyn selvittämiseksi. Lisätutkimuksia, kuten röntgentutkimuksia, ultraäänitutkimuksia, verenpaineen mittausta jne. tehdään tarvittaessa lemmikin oireiden ja kliinisten löydösten perusteella.